Lomatunnelmia

Luin juuri omaa blogiani ja ajattelin, että onpa minulla saakelin kiinnostava elämä! Skål!

Täällä on talviloma. Asuntolassa on käytännössä minä ja työntekijä. Yksi Jonas lähti pakoon sitä, että täällä ei ole tullut eilen eikä tänään vettä remontin takia. Minua se nyt ei niin haittaa. Vesi sentään menee viemäristä alas. Mökillä ei tapahdu edes sitä eikä se tunnu niin vaikealta sielläkään.

Viime perjantaina angstailin yksinäisyystunnelmissa. Kaipasin perhettä, ystäviä, oppilaita, ylipäätään suomenkielisiä ihmisiä tai ylipäätään joitain, joiden seurassa olisi ollut helposti kivaa eikä mitään hehheh -small talkia. Aikani ryvettyäni totesin, että nyt en sellaista saa ja parempi vaan keskittää energia toisin. Sukelsin opiskelemaan laulujuttuja. Niitä olenkin opiskellut ahkerasti.

Yllätttäen myös kirjallinen inspiraatio on saapunut kaupunkiin. Kaikista virran mutkista huolimatta pidän aina vain kiinni siitä, että yhtenä päivänä julkaisen ihan oikean kirjan, fantasiakirjan, joka kertoo nuoren Malenan matkasta vieraaseen kaupunkiin, naiseuteen ja avoimiin kysymyksiin. Juttu on jo siis niin pitkällä, että voin sanoa olevani vakavissani.

Kirjan loppuratkaisu piileksii jossain. Viime keväänä päädyin ratkaisuun, jossa kaikkien dramaattisten paljastusten jälkeen kaikki kerääntyivät perhepäivälliselle ja maassa vallitsi rauha ja ihmisten kesken hyvä tahto ja jumalatkin tulivat kuulluiksi. Mutta se oli liian lällyä. Nyt kun sitten purin sen, toinen polku tuntuu vievän aina vain kauheampiin ongelmiin ilman että voin estää sitä. Jos luulin, että tilanne oli jo ennestään kärjistynyt, niin se oli vasta alkua. Luulin, että tässä oli vain kysymys päähenkilön sisäisestä maailmasta, ehkä hänen elämästään tai kuolemastaan ja tärkeimmästä ihmissuhteesta. Nyt alkaa rakoilla kaiken maailman perhesiteet ja kaupungin poliittinen valtatilanne.

Kessu on saanut luxusta elämäänsä: se syö nykyään ulkona! Aivan huippujuttu, jonka ihanan avulias koiraihminen asuntolasta neuvoi. Mene ulos sopivaan paikkaan ja levitä koiran ruoka pitkin lääniä. Sitten vain odottelet, kun koira etsii ruokansa. Ennen Kessu käytti syömiseen ehkä minuutin. Nyt menee kymmenen minuuttia. Kessu joutuu tekemään työtä ruokansa eteen niin kuin tapahtuisi luonnossakin, energiaa kuluu (sitähän on ollut liikaa huoleksi asti) ja minä nautin ulkoilmasta. Odotan niitä kevätaamuja ja iltoja, kun voin istahtaa puutarhan penkille nauttimaan lintujen laulusta ja Kessu sen kun laiduntaa!
On tuntunut hyvältä olla yksikseen, antaa ajatuksille, tunteille ja keholle ihan rauhassa aikaa. Viikon lopulla nään Complete vocal technique –tyyppejä. Sekin tuntuu kivalta. Mikäs tässä!