Voiko olla terapeuttisempaa tapaa viettää uutta vuotta kuin käydä läpi ja heittää pois vanhoja juttuja, siivota ja pakata? Äidin kanssa sovittiin juhlallisesti, että uudenvuodenaattoon asti tehdään asiat järjestelmällisesti ja rauhallisesti, sitten vasta mätetään. Eikä tarvinnut mättää juuri yhtään. Sitkeästi kävin kaikkea läpi ja onpa ihana muuttaa takaisin kesällä!
Kun siinä ennen yhtätoista illalla roudattiin viimeisiä kamoja autoon, äiti purskahti nauruun ja kysyi: ”Miten ihmeessä kaksi täyttä autolastillista puristetaan 28 kiloon matkatavaroita?” No, se olisi seuraavan vuoden murhe. Nyt, lapsisotilaiden hyökkäyksiä väisteltyämme, pääsimme kylmän Fresitan ja kuumien pasteijoiden ääreen. Kiitos isä!
Sitten seurasi vähän takkuinen viikko, jonka yöt menivät kahden koiran pelehtimistä kuunnellessa. Varsinkin Pietu oli tosi innokas heräämään ihan mihin aikaan vaan ja julistamaan päivän alkaneeksi. Eikähän kaksiota ole tarkoitettu tällaiselle kokoonpanolle. Mutta samaan aikaan oli niin ihania hetkiä: koko perheen läksiäis-muuttoateria, valmistujaisjuhla-dvd, ihania, vanhoja vinyylejä...
Lähtöyönä, siis keskiviikon vastaisena yönä en juuri nukkunut. Pari tuntia. Meinasi hermostuttaa, joten hyvä, kun jotenkin nukuin. Muutamat ylimääräiset kilot menivät tuosta vaan läpi lähtöselvityksestä ja tehtiinkin niin, että äiti saatteli portille asti. Sitten parin tunnin ylimääräinen seikkailu, kun koneessa oli joku laskutelineen häikkä. Nousimme jo ilmaankin, tulimme takaisin ja vaihdoimme konetta. Mikäs kiire minulla.
Mutta olin kyllä aivan pöllämystynyt saapuessani tänne Näkövammaisten instituuttiin. Myöntelin vaan kaikkeen, että joojoo. Siihenkin, kun asuntolan ohjaaja selitti, että tässä komerossa ovat siivousvälineet, tässä komerossa tv, tässä pesukone. Ja siihen, kun keittäjä sanoi, että on pelkurisalaattia, coward salad. Joojoo... ”Eikä tiennyt hän liekö se unta vai totta vai viekkaiden viinien harhaa.”
Kun selvisin hengissä lounaasta ja oudosta pussilakanasta, jossa ei ole kädenreikiärojahdin kuin raato punkan pohjalle. Ajattelin, etten nouse tästä enää ikinä. Nousin minä sitten – syömään päivällistä.
Illalla tokenin niin paljon, että laittelin hissuksiin tavaroita paikoilleen. Tuli kodikas ja utelias olo. Jaksoin jopa käydä sosialisoimassa asuntolan tyyppien kanssa ja olikin ihan mukavaa. Kaiken kaikkiaan hyvä ensimmäinen päivä.
Varsinaiset jutut alkavat vasta ensi viikolla, joten on ollut aika yksinäisiä ja pitkiä päiviä. Tiesinkin, että niin olisi. Yhden liikkumistaitotunnin olen vetäissyt. Olen järjestellyt tietokoneella vanhoja kasettiarkistoja, lueskellut, rukannut skypen toimimaan ja sellaista. Eilen kävin vähän kiljumassa Curbingiä treeniluokassa. Edessä on vielä pitkä sunnuntai. Viikonloppuisin tämä talo on kuin hautaholvi.
Nyt hipsin katsomaan, josko termarin pohjalla olisi teetä. Hyvällä tsäkällä on suklaamuffinssiakin. Ainakin omenaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Ihanaa, että sä olet päässyt sinne perille ja että kaikki on hyvin. Vaikka varmaan jännittääkin.
Ekaks vinkki sen pussilakanan kanssa. Käännä pussilakana nurin päin, työnnä peitto sinne sisään ja ota kankaan läpi peiton kulmista kiinni. Sitten "valutat" (kulmista peiton läpi tietty kiinni pitäen) pussilakanan paikoilleen. Tän näin joskus 20v sitten yhdessä brittiläisessä kilpailussa, jossa piti saada pussilakana nopeimmin paikalleen. Yksi tyttö oli ollut hotellissa siivoojana ja teki näin. Mulla on kaikki pussilakanat olleet nurin päin kaapissa siitä pitäen.
Onkohan "Tyttö ja lohikäärme" sulle nyt enää osuva blogiotsikko, kun olet jo iso tyttö ja sinne Tanskaankin selvinnyt. Nainenhan susta on viimeistään tämän myötä tullut!
Suosittelen vanhasta materiasta luopumista lämpimästi kaikille. Se on tosi terapeuttista ja konkreettista harjoitusta siihen, että elämän aikana on luovuttava asioista, jotta voi saada tilalle jotain uutta. Olin loppiaisen siskon luona, joka kerää kaiken talteen ja mua alkoi tosiaan ahdistaa. Jos ei tule muuten omia tavaroitaan käytyä läpi, niin kannattaa sitten vaikka muuttaa Tanskaan!
ISO HALI sulle ja malttia sopeutumiseen. Joka hetki ei varmasti ole helppo, mutta sulla on tukijoukkoja.
Kiitos pussilakanavinkistä! Siis toiminee vähän samalla lailla kuin koirankakan kerääminen... Öh, mikä vertaus! ;)
Ajattelin tuota tyttöpointtia juuri noin nimetessäni blogia. Sitten kuitenkin palasin kuvaan, josta nimi on syntynyt ja joka löytyy ensimmäisestä tekstistä. "Tyttö ja lohikäärme" nimeää tässä tapauksessa kaksi ääripäätä: pienen ja pelokkaan sekä viisaan ja väkevän. Se ei siis niinkään viittaa tytöstä naiseksi kasvamiseen. Vaikka voisihan tämä olla "Lapsi ja lohikäärme".
Lähetä kommentti