Voitko pitää porkkanaraasteesta?

Vastaus: No kun ajattelee, että sitä tarjotaan joka Sörenin ruualla, niin siitä pitäminen alkaa vaatia aktiivista työstämistä.

Niin, täällä sitä ihmetellään Tanskan ja sen kielen yksityiskohtia. En tiedä, onko porkkanaraaste joku yleinen kouluruokavitsaus, mutta saa nähdä, kuinka kauan pystyn sietämään sitä. Kumma, miten aika neutraalista mausta voi kehittyä melko vastenmielinen.

Ja ihan tosi se menee tanskassa niin, että kun kysyn, pidätkö jostain, se on oikeastaan, että voitko pitää. Samaten tuo For Sören! (kirjoitan sen tässä väärin, tiedän, sen pitäisi olla se oe) herätti hilpeyteni. Se on sellainen sadattelu.

Speak Danish –kielikurssi on todellakin erittäin huippu! Fraasit on valittu niin, että niille on oikeasti käyttöä arkipäivän tilanteissa. Oppitunnit sisältävät selityksiä, kielioppia, ääntämistä, kirjoitus- ja kuunteluharjoituksia. Ja mukana on myös ripaus huumoria esim. kielioppiosuuksissa. ”Tanskassa on niin monia yllätyksiä!” todettiin jonkun osion lopuksi. Ja onhan se kiva, että jo tokalla oppitunnilla tarjotaan pikku Sören käyttöön, jos vaikka tulee sellainen tilanne.

On uskomaton tunne, kun tajuaa käyvänsä keskustelua kielellä, josta muutama viikko sitten ei tiennyt muuta kuin pari kadun nimeä. Tänäänkin aamupalalla oli tällainen keskustelu. Siis tanskaksi tietysti.
Alan: ”Mikä sinun nimesi on?”
Minä: ”Riikka. Entä sinun?”
Alan: ”Alan.”
Hänen seurassaan ollut nainen esitteli itsensä (en nyt muista sitä nimeä) enkä siksi kuullut, mitä Alan vastasi.
Minä: Anteeksi, mitä sanoit? Siis sinä. Anteeksi, en puhu niin hyvää tanskaa. Mikä sinun nimesi on?”
Alan: ”Alan.”
Nainen: ”Me olemme täällä vain yhden yön. Alanilla on tänään haastattelu.”
Minä: ”Mitä haastattelu tarkoittaa?”
Nainen: ”Interview. Hän puhuu psykologin kanssa.”
Minä: ”Ahaa, ymmärrän. Minä olen asunut täällä kaksi viikkoa.
Nainen: ”Ihanko totta? Ja oletko oppinut tanskaa kahdessa viikossa?”
Minä: ”Kyllä olen.”
Nainen: ”Oletko täällä jollain kurssilla?”
Minä: ”En, minä työskentelen täällä.”

Wau! Fedt! Olin todella riemuissani.

Parin tunnin päästä lähden kotiin hakemaan Kessua tänne. Jätin sen Suomeen siksi aikaa, että asiat täällä asettuvat. Ne ovat asettuneet nopeasti. Vähän epäilyttää se, että kun olen tässä talossa, kaikki on niin lähellä. Ei ole mitään työmatkoja. Pelkään, että Kessu turhautuu ja sillä on liikaa energiaa ja liian vähän liikuntaa tai mielekästä tekemistä. Mutta heti kun lähden johonkin täältä, Kessusta tulee kyllä pelastajani. On niin paljon nopeampaa omaksua reittejä koiran kuin kepin kannalta. Käytän mieluiten ne vähät liikkumistaidon tuntini tehokkaasti.

Kiitos kaikista kommenteista niin täällä blogissa kuin muutenkin! Jättäkää vaan terveisiä, ne ilahduttavat tosi paljon. Ne ovat kuin pieniä tuulahduksia teistä kaikista, virtuaalisen käden viivähdys olkapäällä.