Elämänvoimaa ja kosketuksen kiitollisuutta

Kaadan kuppiin viinirypäleensiemenöljyä ja lisään pari tippaa eteeristä ruusuöljyä. Asiakasta odotellessa laitan öljyn lämpenemään vesihauteeseen ja etsin koneelta tätä tarkoitusta varten kerätyn soittolistan. Mikä tahansa rentutous-ambient ei kelpaa; olen halunnut valita musiikkia, joka johdattaa minut itseni läsnäolon ja rentoutumisen tilaan. Pyyhkeet ja peitot ovat valmiina ja oma mieleni täynnä iloa siitä, että tämä uusi alue on osa työtäni. Elämänvoima-hieronta voi alkaa.

Puolentoista tunnin suvannon aikana käteni käyvät läpi asiakkaan koko kehon päästä varpaisiin ja sormenpäihin, lukuunottamatta sukuelimiä. Kädet kulkevat pitkin vedoin, sivelyin ja painalluksin. Ne avaavat linjoja, hellittävät jännityksiä ja saavat nesteet ja energiat liikkeeseen. Pian liikkeiden ketju kuljettaa minut tilaan, jossa ei juuri ole ajatuksia. On vain käsien alla tuntuva keho ja kunnioitus sitä kohtaan. Välillä ajatus pyrähtää tarkistamaan seuraavan liikkeen, mutta pian palaan hoidon meditatiiviseen rytmiin.

Kaikista upeinta on kiitollisuus. Usein se kohdistuu hierottavaan kehoon. Kiitän mielessäni jalkaa, joka kantaa tätä ihmistä eteenpäin, selkää, joka tekee ahkeraa työtään. Minulle ihmiskeho on kaunis. Rakkaus ei erittele laihaa tai lihavaa, ei soimaa jumeja sen enempää kuin olemattomia lihaksiakaan. Kiitos ja kunnia syntyy silkasta olemassaolosta tässä yhteisessä hetkessä. Ja siinäpä onkin vähintään puolet hoidon taiasta.

Joskus tuntuu aivan käsittämättömältä, että tämä Elämänvoima-hieronta voi yhtäkkiä olla osa työtäni. Minä opin sen viime kesänä kahden viikon retriitillä Italiassa. Hieronnan kehittänyt Susan Hedman opetti sen meille; opiskelimme viikon ja harjoittelimme toisen viikon. En ollut uskoa, miten luontevasti hoito siirtyi käsiini. Jatkoin harjoittelua Suomessa, Saukkosaaren mökkimme pirtissä, tulen rätistessä hellanpesässä. Reilun kuukauden päästä ensimmäinen maksava asiakas käveli hoitohuoneeseeni Hyvinvointikeskus Elämänlähteeseen, uuteen tilaamme Tapiolassa.

Voiko tämä olla totta? Voiko oppiminen olla näin kevyttä? Voinko todella osata tämän uuden asian? Mielen vanha malli väittää, että kyllähän hyvän työn oppimiseen pitäisi kulua vähintään vuosi; ei hyvä voi näin helpolla syntyä. Käteni tietävät toisin. Ja niin tietävät nekin, jotka ovat käsieni kautta kulkeneet.

On aika asettua vastaanottamaan. Opiskelukaverini harjoittelee Elämänvoima-hierontaa minuun. On fantastisen miellyttävää tuntea oman kehonsa rajat ja ottaa vastaan perinpohjaista ja lempeää kosketusta. On ihanaa, kun tämä ei lopu heti vaan jatkuu, jatkuu. On ylellistä antautua varmoihin, pehmeisiin otteisiin, antaa tajunnan lipua unen rajalle ja jättää keho lempeisiin käsiin. Hoidon jälkeen keho tuntuu rennolta ja täydeltä. On palailtava varovasti ja hellästi tekemisen maailmaan; sukellus olemiseen oli sen verran syvä. Eipä ihme, että tätini olisi halunnut nimetä tämän nirvanahoidoksi.