tiistai 12. helmikuuta 2013

Yrjöllä ytimeen

Ohops, edellinen kirjoitukseni käsittelee Jumalaa. No mikäs sen sopivampaa kuin testata henkistä tilaansa maallisimmasta maallisimmalla tavalla. Ja vakuutan, että kaikella tällä yksityiskohtaisella yrjökuvauksella on aivan jumalaisen ylevä määränpää! Nautiskelkaa kanssani, hiih!

Oppilas on tulossa kotiini ensimmäiselle tunnilleen. Hänen tuloonsa on puoli tuntia aikaa, joten ehdinpä tehdä yhden voileivän. Olen juuri saanut juustot leikattua, kun huomaan Kessun oksentavan eteisessä. Haju on välittömästi niin tyrmäävä, että tiedän saman tien sen puklauttaneen aamulenkillä syömänsä kakan. Tässä on minun tietokonepelini: lähden hiipimään kyykyssä, talouspaperilla vuorattu käsi lattiaa haravoiden. Milloin tuntuu se lämpöinen lima, olisko jo tässä vai... Okei, nyt tulee limaa ja nyt, kokkareita! Bingo! Kun olen riipinyt jätettä lattialta sankoon, totean, että suurin osa olikin matolla. Eikun mattoa kylppäriin ja suihkun kautta pois silmistä saunaan. Tässä vaiheessa olen heittänyt suurimman osan vaatteistani pois.

Tässä vaiheessa myös haju on niin kammottava, että kiellän itseltäni nenän kautta hengittämisen. Hei, tämähän on CVT:tä, siellä on se yksi kikka, että jos ei halua kuulostaa nasaalilta, voi kuvitella, että joku haisee karmean pahalle. Joku haisee nyt niin, että nenän kautta hengittäminen käynnistää välittömän yökkäyksen. Auttaisikohan tähän laulaminen muutenkin? Lähden hakemaan pitkiä vokaaleja ja niiden houkuttelemana laulan kohta täysillä Aikuisen naisen kertosäettä pelkillä vokaaleilla, kyykin lattialla ja metsästän uusia oksennusläikkiä. Hyvin irtoaa Curbing-moodi, hyvä soundi, hengitä suun kautta!

No niin, operaatio suoritettu tyydyttävästi ja oppilaan tuloon vartti. Täydellinen ajoitus, nimittäin uudelle yrjökierrokselle. Ensikuulemalta osumia saavat keittiön matto, maton pääty ja epämääräinen sijainti olohuoneessa. Kolme kohdetta. Jep jep. Nyt alkaa olla selvää, että menossa on opetuksen kannalta force majeur. Yritän soittaa oppilaalle, hän ei vastaa. Avaan parvekkeen oven, että selviäisin hajusta ja aloitan yrjönmetsästyksen pakkasviiman hivellessä paljaita jalkojani.

Oppilas soittaa. Lähden puhelimeen ja matkalla onnistun paikallistamaan olohuoneen oksukohdan astumalla suoraan sen keskelle. Pompin yhdellä jalalla kohti talouspaperirullaa ja alan nauraa ääneen. Tästä pitäisi tehdä dokumentti! Puhdistan jalan, soitan oppilaalle, joka onkin jo alaovella ja selitän tilanteen. Hän ottaa sen hyvin. Ja sitten toinen samanlainen mattokierros ja paluu Aikuiseen naiseen. "Kestämme paineet, meitä eivät kaada laineet!"

Koko tämän villin 45 minuutin ajan pysyn ihmeekseni täysin läsnä olevana ja aukinaisena. Ei juuri tule ärräpäitä, ei vastustusta tilanteesta, ei sisäistä jupinaa, että miksi hitossa tämän täytyy tapahtua just nyt. Kaikista karmeimpaan, hajuunkin löytyy keinot, joita mielenkiinnolla tutkin. Ainoa hätäännys tapahtuu toisen kierroksen alussa, kun tajuan, että minun pitää perua tunti noin viisi minuuttia ennen sen alkamista. Hätäkin menee sekunneissa ohi ja tilalle tulee tyyni hyväksyntä siitä, miten asiat nyt kerta kaikkiaan tällä hetkellä ovat.

En yritä saada tätä aikaan, en yritä olla positiivinen, henkinen tai dumpata kiukkua mihinkään. Se vain tapahtuu minulle näin. Jälkeenpäin, kun ehdin ajatella, mietin, että näinkö nyt näkyvät sen viimesyksyisen massameditaation hedelmät. Tätäkö on se buddhalainen tyyneys? Ettei ole tarvetta muuttaa tai vastustaa sitä, mikä on. Vain hyväksyn vallitsevat tosiasiat ja toimin niiden mukaan. Kiitos Kessu tästä läsnäolotestistä! Tuntuu oikein hyvältä läpäistä se! Seuraavaksi siirryn "urpoihin" taksikuskeihin.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ensimmäinen ajatus, joka tuosta tuli mieleen, oli takavuosien presidenttimme Juho Kusti Paasikiven ajatus, jota on siteerattu monessa kiperässä tilanteessa:

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen.

Miten sait sen sotkun siivotuksi? Joudutko selviytymään tuollaisista yksin vai onko sinulla näkeviä ystäviä, jotka tulevat auttamaan?