Kuuntelen julkisen sanan ja sosiaalisen median intohimoista, poliittista kuohuntaa. Elämä minussa avaa suuni ja laulaa vastauksensa, totuutensa, kutsun kaikille, jotka tunnistavat saman itsessään.
Tämä aika on keskittynyt kertomaan, kuinka me kaikki olemme yksilöitä. Laulamme omaa melodiaamme, omaa sooloamme. Samaan aikaan olemme myös yhden suuren, kollektiivisen olemisen osasia. Yksilölliset melodiamme sekoittuvat yhdeksi valtavaksi, soivaksi matoksi, äänimassaksi, jonka sävy ja vire määräytyy sen mukaan, millaisia lauluja suurin osa massasta laulaa.
Me olemme kytköksissä toisiimme kuin kehon solut. Siitä seuraa, että me vaikutamme ympäröivän ajatusmaton sointiin omilla ajatuksillamme ja vaikutumme sen soinnista. Meitä ympäröivät ajatukset, tunteet ja sanat virittävät meitä ja me siirrämme viritystä eteenpäin. Näin tapahtuu automaattisesti, vaikka emme olisi siitä lainkaan tietoisia.
Jokainen tunnistaa, miten musiikki vaikuttaa kehon ja mielen tilaan. Heavy herättää voiman ja vimman. Vesa-Matti Loirin Naurava kulkuri pakottaa suupielet ylöspäin. Musiikki voi vaikuttaa meihin yhtä vääjäämättömästi kuin haju. Muistot ja tunteet nousevat pyytämättä, hyvässä ja pahassa.
Toisten ihmisten tunteet tarttuvat yhtä herkästi. Ja tunteet kantavat mukanaan ajatuksia, koska tunteelle otolliset ajatukset pitävät tunteen paloa yllä. Kehä on valmis ja pyörittää itseään tunteesta ajatukseen ja ajatuksesta tunteeseen, loputtomiin, kunnes toinen tunne tai meidän tietoinen valintamme keskeyttää sen.
Me kuljemme tässä tunteiden ja ajatusten ambient-matossa, ostoskadulla, jolla joka liikkeen oma kaiutin suoltaa ilmoille musiikkiaan. Nappaamme massasta sävyjä ja sävelmiä, jotka soivat samassa vireessä oman soittolistamme kanssa. Kun löydämme ulkopuoleltamme saman vireen kuin sisältämme, olemme haltioituneita. Synkka, resonanssi, yhteinen kokemus, voima! Tunne on niin mahtava, ettei ole kovinkaan paljon väliä sillä, mikä sisältö ulkopuolisen vireen takana on. Olemme valmiita kiristämään oman harppumme kieliä niin, että runko rutisee, kunhan vain tämä ihana synkka säilyy.
Vihamielisyydellä on vireensä. Kun olemme muovanneet kaikukoppamme resonoimaan sen taajuudella, haemme alitajuisesti synkkaa toiseen vihamieliseen vireeseen. On yhdentekevää, kumpuaako sen sävel ”meidän” vai ”niiden” kaiuttimesta. Taajuus on sama ja resonanssi syntyy välittömästi. Vihan tunteminen on tärkeintä, koska se säilyttää yhteisen vireen eli kokemuksen voimasta.
Voimattomuudella on vireensä. Kun olemme virittyneet siihen, hakeudumme saman tien harmoniaan toisten voimattomuuden sointujen kanssa. Ei ole mitään väliä, vaikkei uutisista kuulemamme itkuvirsi Euroopan talouskriisistä koskisi juuri nyt minua. Vire käy täysin yksiin oman voimattomuuteni kanssa ja ajatukseni kiirehtii runoilemaan lisäsäkeistöjä yksinäisyydestä, laskupinoista ja pyövelipomosta. Täytyyhän tunnevire pitää voimissaan sittenkin, kun uutislähetys on päättynyt. Parempi kärsiä kuin olla ei kukaan tai ei mitään.
Me olemme unohtaneet, että meillä on ikioma äänirauta, kultainen kieli, joka värähtelee hiljaa omimman ytimemme taajuutta. Se taajuus tarjoaa meille iloa, voimaa ja rauhaa mitään pyytämättä. Se vain on niin hiljainen ja hienovireinen, että se hukkuu ostoskadun mölyyn. Sille täytyy antaa tilaa ja hiljaisuutta.
Löydettyämme hiljaisuudesta oman sisimpämme vireen palaamme väistämättä kollektiivisen sointumaton pariin. Mitä jos käännämme marssijärjestyksen päälaelleen? Onko nyt mahdollista asettaa sisäinen vire ykköseksi ja etsiä ulkoisesta sointuja, jotka stemmaavat sen kanssa? Se vaatii jatkuvaa palaamista hiljaisuuden tilaan vetävien hittien keskellä. Se vaatii tietoista, keskittynyttä valintaa siitä, mitä jäämme kuuntelemaan.
Käytännön elämässä tämä voi tarkoittaa seuraavia kysymyksiä: Mitä uutisia seuraat ja miksi? Mitä kommentoit ja levität Facebookissa ja miksi? Miten ja miksi osallistut kahvipöytäkeskusteluihin? Kuka säveltää ajatustesi ja tunteidesi sisällön ja virittää olotilasi? Ja mitä säveltä ja virettä tarjoat muiden vireen pohjaksi? Otatko vastuun omasta osuudestasi oman sointusi ja kollektiivisen soinnun vireeseen? Teetkö sen eteen valintoja?
tiistai 24. tammikuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti