Tänä aamuna lenkillä Kessun kanssa havahduin huomaamaan, miten vastustin sadetta. Se ei ollut enää mitään keijumaista kesätihkua, joka tekee olon kevyen onnelliseksi. Se oli kiistattoman kylmää ja kastelevaa syyssadetta, joka iski ensimmäistä kertaa näpit jäähän.
”öyh!” sanoi pieni ajatus. ”Mä en halua olla täällä. Kakkaispa Kessu nyt äkkiä, mä haluan heti pois täältä. Inhottavaa!” Ja kehoni vastasi heti ajatukseen. Se käpertyi vatsani voimakeskuksen ympärille ja kyyristi hartioita. Ihan samalla tavalla kuin tulipalopakkasilla. Se keskittyi tuntemaan olonsa inhottavaksi. Se yritti kaikin voimin hylkiä päälleen tippuvia sadepisaroita.
Siinä kohtaa havahduin tietoiseksi ajatuksistani ja kehostani. Ja ennen kuin ehdin ajatuksen tasolla perustella tai analysoida asiaa tai ottaa siihen kantaa, kehoni reagoi salamannopeasti pelkästään minun tietoisuuteni muutokseen. Ilman mielen eri käskyjä se suoristui ja rentoutui. Kiristävä, tympeä tunne vatsasta hävisi. Iho ei vastustellut sadepisaroiden kosketusta ja valumista. Hengitin syvään.
Vasta sitten hitaat ajatukset ehtivät mukaan: Oho, miten olotilani vaikutti kehoon. Kylläpä sateesta nuriseminen olikin nurinkurista. Sillä tosiasiat olivat sellaiset, että olin vasta menossa puistoon päin ja että sade kastelisi minua, halusinpa minä sitä tai en. Voisin valita joko pahentavani tilannetta vastustamalla sitä tai parantavani sitä hyväksymällä sen.
Mutta valinta oli tapahtunut jo sinä sekuntina, kun tulin nurinastani tietoiseksi. Tietysti se varmaankin auttoi, että ajatukseni tukivat sateisen tilanteeni hyväksyntää. Mutta vasta tätä kirjoittaessani tajusin, miten olennaisin valinta tehtiin jossain ihan muualla kuin kömpelöiden ajatusteni tasolla.
En nauttinut sateesta sen enempää kuin aiemminkaan. Mutta olotilani muutoksesta minä nautin ihmeisen hyvilläni. Tunsin tyytyväisyyttä siitä huomiosta, että nämä jutut eivät enää ole minulle pelkkiä Eckhart Tollen kirjojen viisauksia vaan tietoisuutta, joka auttaa minua arkielämässä.
Ja kuuntelin mykistyneenä oivallusta ajatusten takana asuvan tietoisuuden voimasta ja nopeudesta. Kiitin sadetta, kun se oli lavastanut minulle näin upean tietoisuuden näyttämön.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti