Tasapainoa etsimässä

Elämä määräsi kotiarestia. Väliin jäi kevättalven odotetuin viikonloppu. Ääntä ja läsnäoloa ja improa ja pieni, intiimi ryhmä ja Lauri Siirala ja Iina Pennanen ja Tellu Turkka ja savusauna. Ja jos ei sitä, niin Iegor Reznikoff ja harmonisen laulun lempeys. Mutta ei siis sitäkään vaan flunssa ja koti. Voi pettymys ja surkeus! Miten tässä nyt näin kävi?

No joo, elämä hyvä, kyllä minä sen myönnän, että kehräsin tämän ihan itse. Flunssa liikkuu, mutta minä avasin sille ovet. Enkä oikein voi sanoa, että tietämättäni. Tiesin jo ajat sitten, että ponnistelin liikaa. Mutta en osannut lopettaa. Tämä pentu vähän eksyi sinusta, elämä rakas. Kai sellaisesta väkisinkin itkunvinku pääsee. Nyt hapuillaan takaisin elonemon tissille.

Olen tilanteessa, jossa elämäni on täynnä kaikenlaista. On uusia oppilaita, kursseja, kuoroja, koulutusta, proggiksia. Näen mielessäni työpöydän: hedelmävati, kissanpentu, kakkosnelosta, kirjoja, jauhoja, levysoitin. On kaikenlaisia palasia. Niitä on pinossa kynnyksen takana. Niitä hytisee jonottamassa pihalla. Osaa minulta pyydetään, osa on omia ideoitani. Osa on alussa, osa lopussa, suuri osa odottaa kuoriutumista.

Olen saanut moniakin kehotuksia ottaa kaiken vastaan, sanoa kyllä ja kurotella sellaisillekin alueille, joille en ole juuri kurotellut. Minua kannustetaan tekemään yhä enemmän ja erilaisempaa. Anna mennä, kun olet nuori. Tottakai tartut asioihin, kun ne tulevat eteesi. Ota vain kaikki haasteet vastaan, kaikki mielenkiintoiset työtarjoukset. Sinun kannattaisi kokeilla tätäkin, koska sinulla olisi siihen potentiaalia.

Olen hämmentynyt. Olen vähän sanaton. Minun astiani tulvii yli äyräiden ja muut ihmiset kannustavat kaatamaan siihen lisää. Mitä minun elämässäni oikein tapahtuu? Kuka täällä päättää, mitä kamaa työpöydälleni kulkeutuu? Miten päivieni agenda määräytyy tällaiseksi? Mikä bensa minun konettani käyttää?

Missä tai kuka minä olen tämän kaiken keskellä? Jotenkin tuntuu, että tämä ulkoinen tekemisen ruletti pyörii vinhasti omia aikojaan ja syöttää eteeni kaikenlaista tekemistä. Mitä minä tästä haluan? Minä en nyt ole ihan varma, kuka tätä laivaa ohjaa ja mihin.

Minua hämmentää vahvasti se, että ihmiset ovat innoissaan pyörittämässä rulettia yhä vinhempaan menoon ja samaan aikaan sisälläni välkkyy varoitusvalo. Ulkopuolelta asetetaan tärkeäksi asiaksi antaa mennä. Kun taas sisältäpäin tuntuu ehdottoman olennaiselta pysähtyä, hiljentyä, ottaa selvää, mikä on minun sisäinen toivomukseni ja haluni elämää kohtaan. Ei ole helppo sanoa, että tämä asetelma klikkaa, kun viisaat ja rakastavat ihmiset ovat vain innoissaan. Se tuntuu yksinäiseltä ja epävarmalta.

Sen kyllä jo ymmärrän, että ellen pääse sisäiseen selvyyteen, sairastan aikanaan pahempaakin kuin flunssaa. Elämä, pyydänkin sinulta nyt Vanhan Viisaan apua, tuleepa se sitten sisältä tai ulkoa. Pyydän tunteita, ajatuksia, unia, kertomuksia ja ihmisiä, jotka kannustavat minua oman, sisimmän viisauteni ja inspiraationi lähteelle. Olen varma, että keino säilyttää tasapaino tällaisessa sirpaleisessa elämänmuodossa löytyy nimenomaan sisältäpäin.

Yhtäkkiä jostain tulvahtaa helpotus ja kiitollisuus. Ei tämä ole epäonnistuminen. Tämä on kokeilua. Yritän selvittää, miten tällaista peliä pelataan eikä sitä voi selvittää kuin elämällä. Päivä päivältä, kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta minä opin ja muistan. Yritän näin, yritän noin, ja umpikujat osoittavat minulle uusia suuntia. Opin, mikä on välttämätöntä tasapainon kannalta ja joskus sen voi oppia, kun kokeilee tasapainon kadottamisen rajaa. Ei siis hätää. Tämä kuuluukin asiaan. Nyt tuntuu tämä pettymyksen surkeus paljon siedettävämmältä.