Jotta Jumalan teot tulisivat julki

Jälleen joku kertoi minulle ilosanoman. Olen sokea, jotta Jumalan työt voisivat tulla minussa julki. Herra voi antaa minulle näköni takaisin. Niin, tietysti sillä ehdolla, että uskon tarpeeksi lujasti.

Joku järjen ääni huomauttaa, että minunhan pitäisi olla tottunut tähän. Onhan heitä ollut. Julistajien kulkue marssii muistojen poikki: Ulkomaalainen nainen, joka tunki kätensä pääni päälle kävellessäni ja jonka puheista ymmärsin vain sanan Jesus. Mies, joka alkoi kadulla julistaa ihmeparannusta ja testaili samalla näkökykyäni työntämällä kättä naamaani. Ne monet liikuttuneet mummot, jotka huokuivat vilpittömyyttä ja siunausta.

Mutta en minä ole tottunut. Tai ehkä on niin, että mitä enemmän minulla on elämänkokemusta, sitä selvemmin näen, mitä nämä tilanteet kätkevät sisäänsä. He tarvitsevat jonkun vähäosaisen, jossa Jumalan teot voisivat tulla julki. He tarvitsevat ihmeparannuksen mahdollisuuden ja sille kohteen, jotta he voisivat tuntea Herran loiston. Ja koska heillä on jo Sana, jossa on esimerkkejä sokean ihmeparantumisesta ja Jeesuksen kommentit siitä, he tietävät kaiken tarpeellisen eikä mitään tarvitse kysyä. Varsinkaan minulta.

Minä olen välikappale tähän kaikkeen. Se herättää minussa suuttumusta, pettymystä, inhoa, surua. Minun kannaltani on niin räikeän itsestäänselvää, että kylpiessään Herransa valossa nämä ihmiset eivät näe minua lainkaan eikä heidän mielessään ole edes käväissyt kuunnella minua.

Ei tarvitse miettiä kovin syvälle huomatakseen, että jos nyt saisin näkökyvyn, se romauttaisi paitsi maailmankuvani myös toimintakykyni. Etäisyyksien, muotojen näkeminen. Silmä-käsikoordinaatio. Ihmiskasvot, ilmeet, eleet. Lukeminen, kirjoittaminen. Liikenne. Kaikki tämä ensimmäistä kertaa 30 vuoden elämisen jälkeen. Luulenpa, että aika pitkään olisin paljon vammaisempi kuin nyt olen. Kiitos Jumala siitä, että näiden julistajien käsissä ei ole ihmeitätekevää voimaa.

Entä sitten? Mitä minä tällä kaikella kiukullani teen? Voinko syyttää näitä ihmisiä? Voiko ihmistä tuomita tiedostamattomuudesta? Ei. Eipä kai oikeastaan voi. He haluavat omalta kannaltaan parasta hyvää minulle. Mutta huomaan, että tuo puolustus herättää minussa lisää kiukkua. Pitääkö minun siis antaa heidän julistaa, koska he toimivat parhaan ymmärryksensä mukaan? Ei. Minulla on oikeus ja ehkä inhimillinen velvollisuuskin kertoa, miltä minusta tuntuu ja mitä ajattelen. Mutta jaksanko minä?

Näin ne kivet raapivat veneen pohjaa elämän koskissa. Tässä minun sokkopurressani on ehkä enemmän osumapintaa kuin muissa keskimäärin. Minä kannan ruumiissani jonkin puuttumisen ilmentymää. Se tulee aina herättämään minussa ja muissa kaiken sen, mitä me koemme vajauden ja puuttumisen edessä.

Olla sokea, jotta Jumalan teot tulisivat julki. Minulle ne Jumalan teot eivät ole ihmeparantumisia. Minulle Jumalan läsnäolo on sitä, että pystyn kohtaamaan kaikki puoleni tietoisena, mitään torjumatta, kaikkea rakastaen. Sokeus vain on, olematta hyvä tai paha, palkkio tai rangaistus. Mutta on minun vallassani käyttää sitä vaikka Jumalan tekojen peilinä. Kun tunnen maailman mahdollisuuksien kihisevän suonissani, kun tunnen sieluni voiman, kun tunnen syvän rakkauden elämää kohtaan, kun tunnen sen tässä rajoitetussa ruumiissa, siinä Jumalan teot tulevat minulle julki.

Taas seison vastakkain sen kanssa, että joskus tämä universaali rakkaus tuntuu teräviltä kiviltä kölissä. Niin se vaan väistämättä on: Tämä rajoitettu ruumiini voi kirvoittaa minussa elämänrakkautta potenssiin sata tai tuskaa ja katkeruutta. Se voi kirvoittaa toisessa ihmisessä oivalluksen vajauteen kätkeytyvästä täydellisyydestä tai pelkoa ja pakenemista, joka purkautuu eri tavoin, vaikka sitten ihmejulistuksena. Tiedämme rakastavamme silloin, kun olemme valinneet vapaasti rakastamisen ja pelon väliltä. Ja jotta voisimme valita vapaasti, meidän on elettävä läpi asioita, joiden äärellä on mahdollista valita rakkaus tai pelko, tietoisuus tai tiedostamattomuus.

En siis halua paeta näitä pohjakosketuksia. Muistan taas, että ne ovat mahdollisuuksia. Pyydän vain voimaa kulkea kaikkien näiden tunteiden läpi ja tehdä tietoisuuden ja rakkauden valintoja.