Kvanttihyppyjä valon siivellä

Muistatteko Eevan?
Lahjakkaan laulajan ja innokkaan pistenuottioppilaani, jonka kanssa viime kesänä tehtiin kesähitti? Eevan musiikkiseikkailut jatkuvat! Hän kävi viime vuonna kymppiluokan ja jatkoi pistenuotti- ja laulutunteja kanssani. Kun kevät alkoi lähestyä, en voinut vastustaa houkutusta tehdä taas uusi kesäbiisi Eevan kanssa. Enpä arvannut, mitä kvanttihyppyjä kokisimme yhdessä!

Ensimmäinen iso loikka tapahtui jo viime syksynä. Sitä ennen minä huolehdin siitä, että tahdit vaihtuivat ajallaan eikä yhteen tahtiin tullut liikaa nuotteja. Lauloin ja laskin nuotteja ja sanoin, että nyt on tahti täynnä. Hämmästyin aika lailla, kun Eeva otti yhtäkkiä ja omasta aloitteestaan ohjat omiin käsiinsä ja alkoi tarkistella tahtien tilannetta.

Tämänkertaisen laulun pohjana ei ollut Eevan keksimää taustatarinaa. Lähdimme liikkeelle kuuntelemalla syntikkani erilaisia komppeja. Eeva valitsi sopivan kompin ja minä aloin fiilistellä, millainen laulu sen päälle voisi syntyä.

Kun ensimmäinen säe putkahti päähäni, tajusin saman tien, että siihen eivät pelkät neljäsosat ja kahdeksasosat riitä. Tarvittaisiin pisteellisiä nuotteja, synkooppeja ja kaaria. Mutta niitäpä emme olleet käyneet läpi melkein ollenkaan, koska vielä vuosi sitten ne olisivat olleet ihan liian vaikeita. Mutta joku villi intuitio usutti minua kirjoittamaan säkeet kaarineen kaikkineen ja vakuutti, että löytäisimme toimivat keinot päästä niistä perille.

Ensimmäinen rytminen ihmetys oli kuudestoista osa ja pisteellinen kahdeksasosa. Luotin taas siihen, missä tiesin Eevan olevan superhyvä: Eevan korvaan. Kysyin häneltä, tiesikö hän sen Taylor Swiftin poppibiisin, jossa lauletaan, että "trouble, trouble, trouble". Toki Eeva sen tiesi, ja saman tien hän kekkasi, mitä tuo kahden nuotin yhdistelmä tarkoitti. Siitä lähtien aina, kun kuudestoista osa ja pisteellinen kahdeksasosa tuli vastaan, sanoin vain, että "tää on nyt se trouble".

Samalla tavalla pisteellinen neljäsosa ja kahdeksasosa ristittiin Satumaaksi, ja kun kerran selvitettiin tietty rytmi, jossa oli kaaria, Eeva keksi itse, että "Täähän on vähän kuin se komppi siinä Yölinjalla". Kun seurasin, miten Eeva selvitti aika haastavaa rytmistä palapeliä, mietin, etten tosiaankaan vuosi sitten osannut aavistaa, mihin kaikkeen pääsisimmekään vuodessa käsiksi!

Tekstin kohdalla muistelin erästä talvista tuntiamme, jolloin Laura Närhen MÄ annan sut pois kirvoitti aikamoisen määrän kyyneliä eikä niille meinannut tulla loppua. Halusin tehdä laulun siitä, että vaikka kuinka joku surullinen fiilis tuntuisi ottavan kaiken vallan, sen takana on aina valoa ja elämää. Joku nurjamielinen kriitikko pääni perukoilla jäkätti, että voiko teksti muka olla näin romanttisen valoisa, mutta vastasin sille, että sekä Eeva että minä olimme tästä innoissamme, joten kriitikon sopisi mennä bunkkeriinsa mököttämään. Kun se nyt vaan tuppaa usein olemaan niin, että:

Valo kantaa