lauantai 14. maaliskuuta 2015

Miekkailija räjäyttää suomalaisen kuvailutulkkauksen uusiin sfääreihin

Seison tyhjenevässä elokuvateatterin salissa täynnä liikutusta ja ihmetystä. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni päässyt niin lähelle elokuvaelämystä kuin syntymäsokea ikinä voi päästä. Olen juuri katsonut Klaus Härön ohjaaman elokuvan Miekkailija. Olen liikuttunut teinipojan kyynelistä ja haukkonut henkeä ottelussa, jossa miekkailtiin toivon ja tahdon puolesta. Olen unohtanut sokeuteni melkein kokonaan visuaalisen taidemuodon edessä. Se on tapahtunut tuiki tavallisessa elokuvateatterissa, eikä elokuvassa puhuta sanaakaan suomea.

Tämä ihme on mahdollista uuden teknologian avulla. Ennen leffaan lähtöä latasin iPhoneeni MovieReading-sovelluksen. Latasin etukäteen puhelimeeni ääniraidan, jolla on Miekkailija-elokuvan kuvailutulkkaus ja suomeksi ääneen luettu tekstitys. Elokuvan alkaessa puhelin kuunteli hetken elokuvaa ja synkkasi kuvailutulkkauksen yhteen elokuvan kanssa. Laitoin kuulokkeet korville, nojauduin taaksepäin ja nautin elokuvaelämyksestä.

Näkevälle ihmiselle leffassa käyminen on peruskauraa. Leffaan voi mennä vaikka joka viikko. Elokuvat ovat upeita, mukiinmeneviä, tylsiä tai mauttomia. On helppo lampsia katsomaan viimeisin uutuus tuosta noin vaan ja keskustella siitä somessa tai kahvipöydässä. Minä olen ollut viimeksi leffateatterissa vuonna 2013. Siihen on syynsä.

Ensinnäkään en voi vain saada päähäni, että lähdenpä tylsän iltani kuluksi leffaan. Asiasta pitää sopia etukäteen näkevän oppaan kanssa. Toiseksi minun on valittava elokuva, jonka puhetta ymmärrän ilman tekstitystä. Vieruskaverille olisi melkoinen häiriö kuunnella, miten oppaani supisisi jatkuvasti tekstityksiä korvaani. Samasta syystä elokuvassa ei saa olla runsasta kuvailua kaipaavia kohtia. Siis ei action-leffoja, ei maalailevia, visuaalisia juttuja, ei elokuvamaisia vaan enemmän kuunnelmamaisia, tekstin kautta eteneviä elokuvia. Miekkailija olisi siis ollut pääsemättömissä teatterivaiheessa; olisi pitänyt odottaa dvd:tä.

Kun sitten joskus päädyn sinne popcorninhajuiseen penkkiin asti, on tiedossa aina hieman epämukava kompromissikokemus. Koko ajan mietin, häiritsemmekö muita. Oppaani näkee elokuvan ensimmäistä kertaa niin kuin minäkin, eikä kuvailu siksi ole useinkaan kovin tarkkaa. Ja näkevät ihmiset ovat kertoneet, että jos he syventyvät kuvailemaan elokuvaa minulle, osa siitä menee heiltä itseltään ohi.

Elokuvia on kuvailutulkattu ryhmille muutaman kerran teatteriympäristössä. Osallistujat saavat korvilleen kuulokkeet, jotka peittävät aika lailla kuuluvuutta, suhisevat ja rätisevät riippuen istuma-asennosta ja vuotavat häiritsevästi ääntä naapurille asti. Kuvailutulkki asettuu mikrofoninsa kanssa sinne, missä arvelee häiritsevänsä naapureita vähiten ja alkaa kuiskia kuvailuaan meidän kuulokkeisiimme. Voin saada elokuvasta aika paljonkin irti, mutta päällimmäiseksi jää tässäkin jonkinlainen tuolin reunalla keikkumisen maku.

Siksi Miekkailija-kokemus vie melkein jalat alta. Juha-Pekka Mikkolan lukema suomalainen tekstitys on synkattu upeasti elokuvan puheen kanssa. Hän ei lue tekstejä kuin syntetisaattori vaan ikään kuin puoliksi dubaten: jos näyttelijä huutaa, tekstin lukijakin korottaa hieman ääntään. Silti Mikkola jättää tunnesisällön näyttelijälle. Alun totuttelun jälkeen tuntuu kuin tajuntaani vain syöttyisi tieto siitä, mitä näyttelijän repliikit tarkoittavat.

Siististi puheen välissä soljuu Anu Aaltosen selkeästi lukema kuvailutulkkaus. Kun älyän kuunnella sitä vain toisella kuulokkeella ja jättää toisen korvan täysin vapaaksi elokuvan äänimaisemalle, vaikutelma on kuin olkapääni takana olisi huomaamaton, opastava ääni, joka maalaa äänikerroksen päälle eläviä kuvia ihmisten ilmeistä, asennoista, jopa tunnelmaa luovasta valosta. Ajoitus on niin luotettavan täsnällistä, että lopulta se kaikki sulautuu osaksi elokuvakokonaisuutta. Nojaan taaksepäin, puristan käsiä nyrkkiin jännityksen hetkillä, hengähdän helpotuksesta muiden katsojien mukana. Minä olen kuin kuka tahansa muu ensi-illan kävijä. Tunne on sanoinkuvaamaton! Onko tämä unta?

Elokuvan jälkeen tulevaisuuden visiot pursuavat mielessäni: Jonain päivänä valtaosassa elokuvauutuuksia voi olla tällä tavalla tehty kuvailu ja tekstitys. Eikä vain suomalaisissa tuotannoissa vaan myös vaikkapa Hollywood- tai miksei Bollywood-tuotannoissa. Voin poiketa leffaan vaikkapa Kööpenhaminassa tai Kittilässä, sama se, ja kutsua parilla näpäytyksellä yksityisen kuvailutulkkini paikalle. Teknologian puolesta tämä voi olla täyttä totta nyt. Ja ainakin kotimaisten tuotantojen osalta rahoitus tällaiseen vaikuttaa hyvinkin mahdolliselta. Tuntuu kuin visuaalinen maailma olisi avautumaisillaan aivan uusiin laajuuksiin. Räjäyttävää!

(Tämän pilottiprojektin on tuottanut Suomen elokuvasäätiö. Kuvailukäsikirjoituksen ovat laatineet Anu Aaltonen ja Carita Lehtniemi ja näkövammaisena konsulttina on toiminut Heikki Ekola. Suomenkielisen tekstityksen on lukenut Juha-Pekka Mikkola ja kuvailun Anu Aaltonen. Kuvailutulkkaus on kuultavissa ilmaisen MovieReading-sovelluksen avulla. Se toimii ios- ja android-käyttöjärjestelmillä älypuhelimissa ja tableteissa.)

2 kommenttia:

Pekka kirjoitti...

Huh-huh! Uskomattoman mahtavaa!

Anonyymi kirjoitti...

Tässäkin taas nähdään, mihin kaikkeen tiede ja teknologia oikein pystyy. Toivottavasti Suomessakin nuoriso tajuaisi, että tällä alalla on töitä ja että alaa kannattaa opiskella jonkun ylävoltalaisen kielen sijaan. Se takaisi laadun myös tulevaisuudessa.