Mystinen vetovoiman laki

Henkinen kirjallisuus on tutustuttanut minut vetovoiman lain ajatukseen: ulkoinen elämäni heijastaa sitä, mitä ajattelen ja tunnen, tietoisesti tai tiedostamattomasti. Ajatukseni, tunteeni ja uskomukseni värähtelevät tietyllä taajuudella ja vetävät puoleensa samantaajuisia asioita. Tärkeintä on siis ottaa vastuu siitä, mitä ajattelen, tunnen ja uskon, koska se luo elämäni.

Tätä varten on tarjolla kaikenlaisia apuneuvoja. On ehdottoman tärkeää ajatella positiivisesti, koska negatiiviset ajatukset luovat negatiivisia tuloksia. Voit tehdä affirmaatioita, lauseita, jotka sisältävät tavoittelemasi tilan: "Olen kaunis ja hyvinvoiva", sinä päätät sanoa itsellesi joka aamu peilin edessä riippumatta siitä, että aluksi voi tuntua rumalta ja läskiltä. Voit tehdä visualisointeja, joissa kuvittelet haluamaasi lopputulosta ikään kuin se olisi jo tapahtunut. Luo toiveesi, aseta tavoitteesi ja ruoki sitä sen jälkeen etukäteisellä kiitollisuudella, luottamuksella ja motivaatiolla. Joka päivä, omassa arjessasi.

Kiitollisuus kolahti näistä kaikista eniten. Keväällä 2013 koin ihmeitä toteuttaessani Rhonda Byrnen Taikavoima-kirjan 28 päivän kiitollisuusohjelmaa. Osallistuin pääsykokeisiin ja onnistuin hallitsemaan itseni ja kääntämään hermostuksen inspiraatioksi kiitollisuutta harjoittamalla. Päivä on yksi elämäni parhaita. Rahatilanteeni oli onneton. Niinpä kirjoitin itselleni taikasekin, johon merkitsin tarvitsemani summan rahaa ja päivämäärän, ja kiitin sydämeni pohjasta. Ja Maailmankaikkeuden Ehtymätön Taikapankki alkoi siirtää rahaa minulle mitä uskomattomimmilla tavoilla. Vau, tämähän toimii, minä ajattelin!

Mutta oli alueita, joilla tämä ei tuntunut toimivan. Alueita, joilla jaloissani tuntui olevan raskaita savipaakkuja joka askeleella. Kotini oli epämääräisen sotkuinen ja siksi vähän tukkoinen olla. En antanut itselleni tarpeeksi liikuntaa. Ruuan hankkiminen ja tekeminen tuntui työläältä ja siksi välttelin sitä. Jotakin oli sulkeutuneena ja pielessä suhteessa miehiin ja parisuhteeseen. Lukiessani hyvää kirjaa tai ollessani henkisten ihmisten seurassa saatoin saada leimahtavan innostuksen puuskan. Sain uusia oivalluksia jainnoitusta ja halusin kiihkeästi siirtää sen arkeeni, käytännön elämääni. Tämä innostuksen energia oli kuin tulitikku; se paloi muutaman päivän ja sen jälkeen putosi kädestäni ja sammui siihen mutaan, joka painoi jaloissani.

Vuoden vaihteessa oivalsin ja hyväksyin, että näin on. Kaikki yritykseni "luoda omaa elämääni" tai käyttää tahdonvoimaani tai asettaa toimivia arjen tavoitteita kariutuivat naurettavan nopeasti suhteessa asioihin, jotka koin hankaliksi. Miten tuttua! Teemme uudenvuodenlupauksia asioissa, jotka eniten piinaavat meitä: Tänä vuonna laihdutan, tänä vuonna alan liikkua, tänä vuonna siivoan vaatekaappini. Ne ovat asioita, joissa olemme saaneet vähiten muutosta aikaan. Siksihän me etsimme lisävoimaa uudenvuoden maagisesta uuden lehden kääntämisestä. Suurin osa tietää jo lupausta tehdessään, että ei tule tapahtumaan. Yritämme silti urheasti.

Minä väsyin tähän urheaan yrittämiseen. Tunnustin, että tässä elämänhallinnassa on nyt jokin tärkeä osa, jota en ymmärrä. Tunsin, että se liittyy kontrolliin. Aloin oivaltaa, että käytin tahdonvoimaani tavalla, joka söi energiaani eikä tuottanut tuloksia. En jaksanut kääntää negatiivisuutta positiivisuudeksi, loihtia ilmiselvää savea kultahiekaksi. Todellisissa arjen tilanteissa kävi niin, että minua hallitsivat vahvat tunteet ja niistä kumpuavat ajatusmallit. Kun ne olivat vahvoina ja aktiivisina, en totisesti tiennyt, mitä tehdä, miten palata keskustaani tai miten tavoittaa hieno rakkauden tila. Noina hetkinä olin kuin Mikkihiiri merihädässä; henkiset tulitikkunikin olivat kastuneet.

Muissakin asioissa tapahtui jotain outoa. Joskus pystyin kirjoittelemaan itselleni taikasekkejä ja lunastamaan rahat, puolen vuoden päästä se ei toiminut. Joskus lähetin maailmankaikkeudelle tilauksen saada lisää töitä ja seuraavana päivänä sähköpostissa oli kolme ajanvarauspyyntöä. Toisen kerran lähetin matkaan kurssi-idean täynnä säkenöivää innostusta eikä se saanut kerrassaan mitään vastakaikua. Eikö vetovoimani ollut tarpeeksi vahva? Vai estikö jokin näkymätön sielunsuunnitelma joidenkin asioiden toteutumisen? Myönsin ymmärtäväni yhä vähemmän siitä, miksi tämä oman elämän luominen toimi niin ennustamattomasti.

Mitä pidemmälle kevät eteni, sitä työläämmältä tuntui malli, jossa luon idean ja sitten alan manifestoida sitä niin kuin Salaisuus-elokuvassa. Työt vähenivät. Kehittelemäni ideat eivät saaneet vastakaikua. Aloin lannistua, mikä tietysti oli myrkkyä mallille, jossa luon oman elämäni ajatuksillani. Minulle on tyypillistä, että voin luottaa ideoiden pulpahtavan esiin deadlineen mennessä: keksin kyllä jutun aiheita, keikkaohjelmistoa ja kurssisisältöjä, kun aika on kypsä. Nyt tämä ideoiden ja kekseliään luomisen kaivo alkoi kuivua. Kesäkuussa pystyin hädin tuskin pakottamaan esiin lupaamani kolumnin, ja kehoni romahti väsymykseen ja sairastui juuri, kun minun olisi pitänyt hoitaa tällaiseen kekseliäisyyteen perustuva keikka. Tahdonvoimalla luomisen rätti oli puristettu kuiviin. Ja minä olin aivan ulalla.

Silloin sanoin elämälle, etten selviä hengissä samanlaisesta syksystä. En voi jatkaa tällä tavalla. Sanoin, että tarvitsin nyt apua, tarvitsin jonkun kertomaan, mikä pala minulta puuttui tästä kuviosta. Tarvitsin lisää ymmärrystä, muuten en pääsisi eteenpäin.

Elämä antaa minulle aina sen, mitä tarvitsen matkallani tähän avautuvaan ymmärrykseen. Kun lakkasin hakkaamasta päätäni seinään, elämä vastasi nopeasti, oikeastaan se aloitti jo ennen kuin kysyin. Uudenlainen näkökulma on nousemassa esiin ja haluan jakaa sen paljastumista, vaikka en vielä itsekään ymmärrä kaikkea. Tämä uusi näkökulma avaa minulle konkreettisesti tietä elämän luojasta sen palvelijaksi. Alan vihdoin aavistaa, miten voin Mikkihiiren sijasta olla osa merta ja mitä voin tehdä arjessa muistaakseni sen.