Toimivaa magiaa

Olen todistanut oikeaa magiaa, elämän väkevää taikuutta, jonka edessä ei voi muuta kuin haukkoa henkeään. Oppilaan luvalla kerron siitä nyt teille.

Oppilas tuli ihka ensimmäiselle laulutunnilleen. Hän lauloi valitsemaansa laulua siten, että alkuperäinen laulu kuului taustalla. Laulu oli herkkä ja kaunis ja herkästi oppilaanikin sitä lauloi, mutta aika lailla omassa vireessään. Hän kyllä noudatteli melodian suuntaa, mutta vire kelluskeli omissa sfääreissään, vähän kuin ääni olisi karannut tuulen mukaan.

Minä seurasin välitöntä intuitiota. Ohjasin oppilaan tunnustelemaan jalkapohjiaan ja jalkojaan. Miltä tuntuu seistä maassa, miltä lattia tuntuu jalkapohjia vasten? Tuntuma maasta löytyi. Kokeilimme chi kungista napattua harjoitusta, jossa jalat ovat maassa kuin puun juuret. Vaikka toinen tulisi vähän tönimään ja horjuttamaan tasapainoa, mitään ei juuri edes tarvitse tehdä, koska juuret pitävät kaiken vakaana. Tämäkin harjoitus löytyi. Tuntuu rauhalliselta, kommentoi oppilas.

Pyysin häntä laulamaan laulun uudestaan niin, että hän keskittyisi koko ajan vain maahan, suuntaisi äänensä jalkoihin ja maahan. Suuntaamisen ajatus tuntui vähän vaikealta ja siksi tarjosin mielikuvaa: ääni on kuin vettä, joka valuu suusta putkia, jalkoja pitkin maahan. Tämä tuntui toimivalta.

Sitten tapahtui magia. Kun hän aloitti laulunsa vesiputkien kohistessa kohti maata, kaikki oli täydellisen kohdallaan. Hän aloitti täysin oikeasta sävelestä ja pysyi sävellajissa. Olin pudottaa korvat päästäni! Tätä jatkui, kunnes keskittyminen lipsahti maahan valuvasta vedestä jonnekin muualle. Samalla karkasi virekin. Ja heti, kun ohjasin keskittymisen takaisin maahan, vire palasi. Se tapahtui yhä uudestaan ja uudestaan ja sekä maakontakti että vire tuli yhä vakaammaksi.

Mitä tämä kertoo? Ensinnäkin sen, että meidän kehossamme ja systeemissämme on olemassa täydellisesti toimiva älykkyys ja tietoisuus, jolla ei ole mitään tekemistä hitaan ajattelumme kanssa. Ajattelu ei edes tiedä, millä tavalla tämä prosessi toimii. Ajatuksissamme me voimme vain antaa aikomuksen, pyynnön tälle kokonaisälykkyydellemme ja siirtää sitten omat ajatuksemme pois tieltä.

Monet oppilaat pelkäävät suuria hyppyjä melodiassa ja yrittävät tähdätä maaliin kuin jousiampujat. Usein käy niin, että mitä kovempi yritys ja paine osua maaliin, sitä epävarmempi tulos on. Kun pyydän heitä jättämään koko vireen sikseen ja luottamaan siihen, että korva ja aivot kyllä tietävät, mihin täytyy mennä, lopputulos paranee heti. Me siis voimme joko yrittää ruuvata asioita ajattelemalla tai jättää ne kehollisen kokonaisälykkyytemme huoleksi.

Toinen huomionarvoinen seikka on nopeus. Oppilaan kehon oma älykkyys toimi salamannopeasti saatuaan ohjat käsiinsä. Heti kun piuhat oli yhdistetty päästä varpaisiin, keho palautti itse itsensä luonnolliseen olotilaan. Saman tien, ilman viivettä. Johtuuko monen oppimisprosessin hitaus siitä, että me olemme ajatuksillamme ohjelmoineet asiat näin? Laulutaidottomalta kestää vuosia oppia laulamaan. Vanhoista tavoista poisoppiminen on äärettömän hidasta ja hankalaa. Kaikkea tällaista meille hoetaan niin itsestäänselvyyksinä, että kokonaisälykkyyden valtava nopeus salpaa hengityksemme ja lyö meidät täysin ällikällä.


Meidän on siis täysin mahdollista päästä toimintayhteyteen tämän nopean, valtavan kapasiteetin kanssa, eikä se vaadi erityisiä kykyjä, taitoja tai älyä. Se on meissä kaikissa sisäsyntyisenä ja aivan kädenojennuksen päässä. On elintärkeää huomata, kuinka meidän tietoisuutemme sisältö ja suunta ohjaa sitä, miten yhteys toimii. Kuten oppilas sen sanoi, heti kun putket katkesivat, laulu karkasi.

Mikä pitää putket katkeamattomina? Mitä tarvitaan, että meillä on yhteys tällaiseen tietoisuuteen ja kapasiteettiin itsessämme? Jos tämä toimii tällä tavalla vireen löytämisessä, niin missä muualla se voi toimia? Nopeiden ratkaisujen tekemisessä? Liikenteessä? Tunteiden käsittelyssä? Ruuan valinnassa? Keitä me olemme ja mitä me pidämme sisällämme? Miettikääpä sitä! Niin mietin minäkin!