Naamakirjan kirot

Ystävänpäivä saa minut pohtimaan ääneen Facebook-kaveruutta. En pohdi lämpimikseni, vaikka ulkona onkin hornamaisen kylmä. Kerään rohkeutta puhuakseni asiasta niin rehellisesti kuin uskallan, koska tähän asti olen teeskennellyt eikä se tunnu oikealta.

Minä käytän Facebookia eri lailla kuin ehkä ihmiset yleensä. Minua ei kiinnosta jauhaa joutavia. Usein haluan jakaa merkityksellisiä hetkiä, oivalluksia ja vaikeita kysymyksiä, jotka nousevat tässä hetkessä pintaan. Ja ongelma siinä on se, että minulla on FB-kavereina sellaisiakin ihmisiä, joita en oikeasti tunne muuta kuin moi-tasolla. En ole heidän kanssaan tekemisissä oikeassa elämässä. Ehkä olen ollut joskus kauan sitten, mutta silloinkin sillä hengailutasolla. Ja sittenkö jaan intiimejä asioitani tämän sekalaisen seurakunnan edessä? (Kumma kyllä, on myös sellaisia FB-kavereita, joiden kanssa olen ollut yhtä vähän tekemisissä, mutta muutamankin hetken keskustelu on ollut merkityksellinen.)

Ja kun luen kavereiden tilapäivityksiä, saattaa käydä niin, että suurin osa lukemastani on kevyttä päivän puuhien raportointia ihmisiltä, joihin minulla on se moi-tason yhteys? Sitten en jaksa lukea sitä kovin pitkästi ja niiden läheisten ihmisten päivitykset hukkuvat tulvaan ja jäävät lukematta.

Periaatteessa Facebookilla on tähän ratkaisunsa. Piilota statuksesi kavereilta, joiden et halua näkevän niitä. Ja piilota ne kaverit, joiden statuksia et halua lukea. No, ensinnäkin kumpikin toimenpide tuntuu sokkona liian vaivalloiselta. Ja mikä tärkeintä: Jos minun pitää piilottaa itseni joltakulta tai joku itseltäni, mitä hiton järkeä koko FB-kaveruudessa oikeasti on? Eikö juuri se ole suuren luokan teeskentelyä ja kivakiva-kulissien rakentamista?

Mutkun mutkun: Luulenpa, että aika monikin vetää herneitä nenään, jos heidät poistetaan FB-kaverilistalta. Riippumatta siitä, että molemmat tietävät, että moi-tasolla ollaan. Kaikkihan ovat kaikkien kanssa kavereita Facebookissa, joten mitä sinulla nyt on minua vastaan? Jos nyt rupean poistelemaan ihmisiä, niin eikö se tunnu jonkin sortin puhdistukselta? Ei siinä taida auttaa, vaikka kuinka arvostaisin näitä ihmisiä mielessäni tai sydämessäni enkä ajattele puhdistelevani mitään.

No niin. Minulla on siis kolme vaihtoehtoa: Joko jatkan niin kuin ennenkin enkä välitä siitä, ketkä kaikki lukevat elämääni. Tämä tuntuu epämukavalta ja koen pettäväni itseäni. Tai en enää jaa Facebookia ihmisten kanssa, joita en tunne. Luultavasti muutama raivostuu. Tai jaan Facebookissa hölynpölyä, jonka voin jakaa kaikille. Ei kiinnosta.

Tiedän kyllä, mitä teen tästä eteenpäin: Nyt minulla on julkinen sivu, Riikka Hänninen Laululähde, jolla jaan ilolla ja lämmöllä kaiken sen, minkä haluan kaikille jakaa. Kenen tahansa on helppo klikata ja tykätä siitä sivusta.

Mutta se ei poista tätä nykyistä ongelmaa. Olenko siis kiltti itselleni vai muille? Pitääkö minun käyttäytyä Facebook-etiketin saneleman roolin mukaan, ja jos en käyttäydy, minkä hinnan olen valmis siitä maksamaan? Hitto vie, en minä halua tylyttää kenellekään, mutta jonkun tyhmän koodiston mukaan teen niin, jos teen sen, mikä itselleni on oikeinta.

Luultavasti hyvin moni on käynyt tämän saman keskustelun itsensä kanssa. On siis käynyt niin, että väline on luonut sosiaalisen koodiston, joka on alkanut hallita käyttäjiään. Miksi me suostumme palvelemaan tätä keisaria uusissa vaatteissaan? Olemmeko me sosiaalisesti näin heikoilla ja hukassa? No hard feelings, tuhat kaveria, hyvin menee.