Elämän välkehtivä ketju

Helmikuussa kirjoitin siitä, miten työpöytä tuntui olevan täynnä mitä monipuolisimpia asioita enkä tiennyt, mihin keskittyä. Näin jälkeenpäin huomaan, että kaiken ytimessä on ollut vanha epätietoisuus siitä, mitä oikeastaan haluan. Jossain vaiheessa tajusin, että se, mihin olen kouluttautunut tai missä olen hyvä ei välttämättä ole synkassa sen kanssa, mitä ihan ytimessä haluan. Ei niin, että en haluaisi tehdä juttuja. Kaiken taidon, kyvyn, lahjakkuuden ja opitun tuolla puolella, siellä ihan sisällä olin vain jotenkin tyhjilläni ja hämmentynyt. Ja koin syyllisyyttä siitä ristiriidasta. Että eikö ole kiittämätöntä ja hemmoteltua olla haluamatta kaikkea sitä, johon minulle on kasautunut lahjoja?

Tanskassa viime keväänä se kiteytyi: jos kaikki tämä riisuttaisiin minusta, mitä jäisi jäljelle? Ja kun tämä kysymys lepatti levottomana, kaikki minun tekemiseni heijasteli samaa levottomuutta ja asettumattomuutta. Yritin ratkaista omaa olemustani sillä, mitä tekemisiä minun pitäisi valita. Ja tiesin, ettei se niin mene.

Aikamoinen muutos on ottamassa tilaa. Tai olen antanut sille tilaa. Hiljentymällä, antamalla itselleni huomiota säännöllisesti ja sinnikkäästi. Kun olen läsnä kehossani ja itsessäni, kaikkien kysymyksenasettelujen tuolla puolella tunnen itseni täydeksi ja eläväksi. Elämä kohisee ja kihisee minussa, saa kehoni liikkumaan, mieleni inspiroitumaan ja sieluni tuntemaan huikeaa iloa. Havahduin viime viikolla siihen, että tämä syvä, tyytymätön haluaminen on hävinnyt johonkin. Mitä haluaisin, kun olen syvältä sisältä niin tyytyväinen nyt.

Nykyään parkkeeraan yhä useammin aamuisin istumaan ja kuuntelemaan itseäni. Saan silloin yhteyden tähän voimaan ja iloon, joka on riippumatonta mistään tekemisistäni tai ulkoisista olosuhteista. Ja kun mieleni väkisinkin menee pöyhimään tulevan päivän esityslistaa, usein käy niin, että alan hahmottaa tietyt asiat vetoavampina, selkeämpinä ja toisilla ei tunnu olevan niin väliä. Jostain nousee mahtavia ideoita tai muistan, mikä edessä olevassa työssä tosiaan inspiroi minua. Kaikki tekeminen ikään kuin virkistyy saatuaan vettä.

Huomaan sisäisen kuvastoni muuttuneen. Ennen olin menossa johonkin, raivaamassa reittiä johonkin, laajentamassa ympyröitä. Nyt minä seuraan elämän välkehtivää ketjua, joka paljastaa itseään lenkki lenkiltä. Eteen tulevien asioiden impulssit voivat lähteä minusta tai muista. Pääasia, että seuraan sisäisen kompassin kautta, minkä juttujen on juuri nyt hyvä ajelehtia tähän eteen.

Se myös rauhoittaa innokasta mieltäni, joka haluaisi maistaa joka mansikkaa ja kurkata jokaisesta ovesta nyt heti. Olen takavuosina lastannut kärryni ihan liian täyteen sen takia. Nyt tuntuu, että tarvitsee huolehtia vain siitä, mikä juuri nyt on nousemassa esiin, koska kyllä sieltä sitä ketjua soljuu ja tärkeät jutut ovat siinä ketjussa omalla paikallaan, omalla ajallaan ilman minun mieleni hosumistakin. Siksi en ole pätkääkään huolissani työllisyystilanteestani, vaikka en tiedä sen tulevaisuudesta juuri mitään. Päinvastoin, on ihanaa olla tietämättä liikaa! Ja on ihanaa, että tulevaisuudessa on tyhjää tilaa asioiden ilmestyä.

Huomenna juhlin esikoiskirjaani Sokkotreffit elämän kanssa. Median houkutteleminen paikalle näin verkon ulkopuolelta on aikamoisen mahdotonta. Ennen ehkä olisin lähtenyt tähän tuotteistamis-markkinointikilpailuun ja siis tuskaillut, miten en pysty siihen, vaikka tosiaan pitäisi. Nyt en tunne senkään suhteen sen suurempaa haluamista. Kerron tästä kirjasta niille, jotka tulevat mieleen, markkinoin niin paljon ja kauan kuin hyvältä tuntuu ja se päätyy niille, joille päätyy. Mitä helkkarin väliä sillä on, kuinka paljon sitä myyn? Jos en aseta sille asialle odotuksia, ha, no, olen niistä vapaa! Itsensä kirja on jo nyt maksanut takaisin, joten miksi stressata?

Niin moni asia aukeaa ihanaan laajuuteen, kun puran yhteiskunnan asettamia mittareita: Hyvillä tyypeillä on kiire. Pro laulunopettaja opettaa ammattilaisia ja on arvostettu ”piireissä”. Kirjan tai levyn laadukkuus ja arvo mitataan sen myynnillä. Hyvät muusikot tekevät paljon isoja tai tärkeitä keikkoja. Eikö kuulosta kamalalta! Mutta kaikkien näiden kanssa olen painiskellut. Ja nyt, kun en enää aseta itseäni näiden mittarien asteikolle: Mikä vapaus! Mikä ilo kaikesta siitä, mitä ilmaisen! Mikä upea elämä!