keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Carlos kaupungin huumassa

Tänään päätin viettää vapaapäivän, koska sekä menneenä että tulevana viikonloppuna olen työn touhussa. Aamupäivällä pötköttelin pitkään kuunnellen äänikirjaa. Kun sitten lopulta kömmin ylös ja ulos, olin varma, että Carloksella olisi jo kunnon kupla otsassa. Siksi oletin sen kääntyvän suorinta tietä vasemmalle kohti pissapaikkaa. Mutta Carlospa kurvasi määrätietoisesti oikealle, kohti kauppaa. Ajattelin, että kaipa koira tietää, ja toki pääsisimme pissalle vähän myöhemminkin.

En suinkaan ollut aikeissa mennä kauppaan vaan kävelylle, kaupan ohi. Vaan annas olla, kun päästiin ostarin portaille, oli oppaani mielessä yksi, ainoa päämäärä. Ensin vähän houkutellen vinkkasin, että hei, eikö mentäisi päivän ensimmäisille pissoille eikä suinkaan kauppaan. Carlos ei ollut kuulevinaan vaan hinkusi kohti portaita. Pikku hiljaa ehdotus kääntyi pyynnöksi ja lopulta painavaksi mars-käskyksi. Minun piti todellakin pakottaa koirani luopumaan ostarin iloista ja ohjata se tekemään tarpeensa. Naureskellen ja siunaillen jatkoin matkaa auringonpaisteesta nauttien.

Kylliksi käveltyämme halusin mennä syömään nepalilaista ruokaa. Niinpä otimme ratikan ja suuntasimme Rautatientorin laidan nepalilaiseen. Lounaan jälkeen päätin piruuttani kokeilla erästä taikasanaa, jota ei ollut lausuttu kolmeen kuukauteen. Carloksen kouluttaja oli kaupungilla kurvaillessaan todennut nuorelle oppilaalleen, että "Mennäänpä kahaaaaveeelle!" Määränpäänä oli kahvila rautatieaseman lähistöllä. Marraskuun kurssilla kouluttaja oli näyttänyt minulle tämän taikasanan voiman ja olimme käyneet tuossa kahvilassa teellä.

En tarkkaan muistanut, missä kahvila oli, mutta aurinko oli saanut seikkailumieleni huippuunsa ja päätin sukeltaa tuntemattomaan. Astuin kadulle ja aloin loitsia: "Carlos, hei, psst, mennään kahaaaveelle!" Oli kuin koirani olisi puhallettu täyteen heliumia. Se ryntäsi matkaan häntä korkealla liehuen, kurvaili ja puikkelehti mutkissa täynnä tehtävänsä tärkeyttä ja täpinää. Se ylitti kadun aseman edestä ja marssi Makkaratalon ovelle. Muistelin, että ovi oli väärä, mutta en piitannut siitä tuon taivaallista: Saattaisimmehan me päätyä Carloksen kantapaikan sijasta johonkin vielä kiinnostavampaan paikkaan. Eikun täysin purjein seikkailuun!

Carlos ehdotti, että ottaisimme hissin ja katsastaisimme muita kerroksia. Sille en lämmennyt. Se ei menoa haitannut; päinvastoin tuntui, että eri vaihtoehtojen etsiminen kaupungin sokkeloissa ja ihmisvilinässä sai sen suurempiin liekkeihin kuin mikään muu opastustehtävä. Kieltäydyin myös sushilounaasta, olinhan juuri syönyt. Mutta sushiravintolasta poistuttuamme kuulin kahvikuppien kilinää ja pyysin Carlosta etsimään tiskin. Se puikkelehti pöytien välistä ja ohjasi minut perille. Istuin hörppimään chai lattea ja kuulostelemaan sitä kaupungin huumaa, joka sai koiranikin onnesta mykkyrälle. Ajatella, että olen vapaa hortoilemaan kaupungilla, eksymään vastaantulevaan kahvilaan ja istahtamaan muina naisina chai lattelle! Sellainen on sokealle luxusta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eräs toinen sokea blogikirjoittaja on kertonut blindsquare -nimisestä mobiilisovelluksesta, jota hän käyttää kaupungilla suunnistaessaan. Se vaikuttaa kätsyltä mutta toimii vain iPadissa tai iPhonessa. Onko sinulla kokemuksia tästä?

Anonyymi kirjoitti...

Joo, Blindsquare on tuttu ohjelma ja kovassa käytössä. Sen avulla pysyin kartalla silloinkin, kun Carlos päätti viedä minut yhteen Arabian liikuntapaikkaan ihan oma-aloitteisesti. :)