torstai 3. heinäkuuta 2014

Iloista oppia ja kesäpoppia

Eeva on musiikillisesti lahjakas, ysiluokkansa juuri päättänyt tyttö. Hän on myös syntymäsokea, ja tiettyjen tiedollisten asioiden oppiminen ja hahmottaminen on hänelle vaikeaa. Olen opettanut Eevalle pistenuotteja vähän yli vuoden ajan. Tämä kevät huipentui projektiin, josta haluan teidän kuulevan. Eevan ja hänen vanhempiensa luvalla kerron Eevasta hänen omalla nimellään. Kuinkas muutenkaan, kun hän laulaakin omalla äänellään!

Eevan musikaalisuus on kuulonvaraista, salamannopeaa ja supertarkkaa. Hän nappaa kuulemalla pienimpiäkin vivahteita. Pop-fraseeraus on hänellä verissä. Kaikki sellaiset musiikin teorian rakenteet, jotka voi hahmottaa kuulemalla - esim. intervallit - ovat Eevalle lasten leikkiä. Absoluuttinen sävelkorva toimii erehtymättä.

Jos musiikkia lähestytään teoreettisen ajattelun kautta, se onkin vähän tiukempi paikka. Vuosi sitten kokeilin havainnollistaa aika-arvojen suhdetta puolikkaan Fazerin sinisen avulla. Yksi pala oli kuudestoistaosa, yksi rivi neljäsosa. Vähän aikaa suklaapaloja tutkittuamme Eeva kysyi hämmentyneenä: "Miksi kahdeksasosa on pienempi kuin neljäsosa, kun kahdeksan on isompi luku kuin neljä?" Tämä kysymys palautti minut kertaheitolla siihen tapaan, jonka Eeva tajuaa välittömästi: kuuntelemiseen ja kehollisuuteen.

Tämän lukuvuoden aikana olemme lähestyneet rytmiä Orf-pedagogiikan harjoituksella, jossa eri aika-arvoilla on eri tavut ja paikat kehossa. Olemme hahatelleet ja hihitelleet nauruhermojen kyllyydestä. Samalla olen tarjoillut Eevalle luettavaksi ja kirjoitettavaksi tuttuja melodioita. Kun pistenuottikuva on kulkenut sormien kautta, olemme palanneet kirjoitetun melodian kanssa orf-harjoituksen hohotteluun ja taputteluun.

Kevättalvella päätin, että nyt on aika kokeilla jotain uutta: kappaletta, joka ei mitenkään voi olla Eevalle tuttu. Hänen pitää siis omaksua se nuottikuvan avulla ilman kuultua esimerkkiä. Sen pitäisi olla myös jotain sellaista, minkä opettelu herättäisi Eevan musiikillisen nälän. Näillä spekseillä idea oli salamana selvä: tekisin kunnon laulun sanoineen päivineen ja tähtäisimme tämän ennenkuulemattoman laulun äänittämiseen.

Eeva innostui ideasta heti ja niin aloimme hahmotella laulun puitteita. Halusin, että laulu olisi Eevan näköinen, ja siksi kyselin häneltä speksejä: nopea pop-laulu, ei mikään balladi, ja siinä pitää olla ranta, vettä ja uimista. Selvä! Jatkoin kyselyä: Mitä laulussa tapahtuu, mistä se kertoo? Niin Eeva kertoi kysymys kysymykseltä tarinan Saarasta ja Lyydiasta ja heidän kitkaisista väleistään. Kirjoitin kaiken ylös ja aloin säveltää ja sanoittaa.

Laulun rakentamisessa oli omat haasteensa. Synkoopit eivät hätkäytä Eevaa lainkaan kuulon kautta omaksuttuina, mutta luettuina emme olleet päässeet niihin vielä ollenkaan. Fraasien piti siis muodostua selkeistä aika-arvojen vaihteluista. Silti halusin, että biisi on pesunkestävää poppia eikä Aaronin pianokoulua. Toisaalta huomasin laulun myötä, että pitkät kahdeksasosien pötköt esim. säkeistöissä olivat vaikeita hahmottaa. Näin jälkikäteen säveltäisin siis vähän toisenlaisia juttuja.

Melodian rakensin niin, että tietyt fraasit toistuvat täysin tai melkein samanlaisina. Toistuvuus ja tuttuus herätti oivaltamisen iloa ja helpotti tätä aika kunnianhimoista projektia. Toisaalta pienet variaatiot ohjasivat tarkkuuteen ja valppauteen. Tähän melodian ja rytmin kehikkoon sommittelin tunnetta tihkuvat sanat, joissa asiat sanotaan niin kuin ne ovat.

Toin jännittyneenä ensimmäisen säkeistön Eevan tutkittavaksi. Ja voi sitä riemua, kun epävarman hapuilun keskeltä hahmottuikin ymmärrettävä melodia, jonka sanat vahvistivat! Kun soiva musiikki oli kerran kuoriutunut esiin nuottikirjoituksen viidakosta, Eeva otti sen heti omakseen eikä juuri nuottiin palannut. Tästä nopeasta ulkoa oppimisesta voisivat aika monet ammattimuusikot ottaa oppia.

Kerrankin syntikkani valmiista kompeista oli kunnon hyötyä! Etsin biisiin täydellisesti sopivan poppiskompin, jota en kuuna päivänä olisi pystynyt itse soittamaan, fillailin vähän päälle ja tausta oli valmis. Laulut äänitettiin toukokuussa, stemmat viime hetkellä ennen koulun loppumista nuhaisissa olosuhteissa, ja siinä se sitten oli! Kokonainen, oikea kappale, jonka Eeva opetteli alusta loppuun nuoteista. Tämä kesäbiisi on minulle täynnä oivaltamisen, onnistumisen ja musiikin iloa, juuri sitä, mikä saa minut rakastamaan työtäni ja oppilaitani. Tässä se on:

Oikee bestis

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ilo kantaa tien oivalluksiin!

Anonyymi kirjoitti...

Kertoisitko noista pistenuoteista sen verran, että saako niistä kaiken saman informaation, minkä näkevä saa omista nuoteistaan. Siis sävelkorkeuden ja oktaavien lisäksi aika-arvot, tilapäiset etumerkit ja palautusmerkit, segnot, codat ja muut ajo-ohjeet.

Riittääkö siihen kuusi pistettä (2 x 3 päällekkäin) kuten Braillen kirjaimissa?

Olet kirjoittanut opaskirjan, mutta en ole saanut sellaista käsiini mistään.

Pekka

Riikka kirjoitti...

Kyllä, pistenuotit antavat saman tiedon kuin mustavalkonuotitkin, mutta hyvin eri tavalla. Nuottien perusmerkit kertovat samalla kertaa nuottinimen ja aika-arvon. Korkeus määritetään oktaavimerkeillä ja kaikki muu tieto omilla merkeillään. Koska kuuden pisteen variaatiot ovat rajallisia, monet nuotit ovat käytännössä samoja merkkejä kuin kirjaimet ja lukijan on vaan tiedettävä, että nyt luetaan nuotteja, ei kirjaimia.

Kirjoittamani pieni opas Pistenuotit pähkinänkuoressa on lainattavissa Celia-kirjastosta pistekirjana ja ostettavissa oppari.fi-palvelusta mustavalkoisena kirjana. Siitä pääsee hyvin perille pistenuottien perusteista.