Shop it or drop it!

Hyvät katsojat, tervetuloa seuraamaan uutta tosi-tv-formaattia, jossa kilpailijoiden on sokkona selviydyttävä täpötäydessä kaupassa! Kenellä on paras suuntavaisto ja näppituntuma? Kuka pyytää apua rohkeimmin? Kenellä on pokkaa lähteä yritykseen? Shop it or drop it!

Menin siis äsken kauppaan ja yllätyin iloisesti, kun vilkkaasta liikenteestä huolimatta yksi kassoista huikkasi minulle, että tarvitsenko apua. Toki tarvitsin. Hetken päästä toinen kassa tuli ilmoittamaan pahoitellen, etteivät he voi apua antaa. No, eipä heillä siihen mitään sen kummempaa velvollisuutta olekaan. Avun epäämistä ei sen kummemmin perusteltu, mutta oletan sen liittyneen ruuhkaiseen iltaan. Pahin maku jäi siitä, ettei myyjä ehdotellut mitään, että voitko odottaa 15 minuuttia tai tulla tunnin päästä uudestaan. Vain, että sori, mene toiseen kauppaan. Koska minulla oli toisen kaupan maantiedosta hyvin hatara käsitys, en ajatellut mennä.

Olin jo ehtinyt kävellä ulos kaupasta, kun kapinallinen löytöretkeilijäni otti puheenvuoron: Jos en nyt mene kauppaan, en saa huomisia junaeväitä, piste. Ja ei kai yksi ruuhkakauppa ole lähimainkaan hurjinta, mitä olen elämässäni tehnyt, joten ei kun sekaan vaan! Ja ehkä joku asiakas pystyy siihen, mihin myyjä ei tänään pysty.

Ja ensimmäinen kilpailija lähteeee - nnnyt! Kessu, kauppaan! Kas on Mikki merelle lähtenyt… No niin, missäs on koreja? Ei tässä ainakaan, missä luulin niiden olevan. Hapuilen tuloksetta. Sitten kysyn apua. Korit ovat kuulemma loppu, mutta joku ilmeisesti luopuu omasta koristaan, kiitos!

Kirsikkatomaattiiii, missä oleeet? Hämmästyttävää, miten paljon mykkiä ihmisiä voi mahtua täpötäyteen kauppaan. Kuljen Kessu ja kori toisessa kädessä, toisella kädellä kopeloin vuoroin salaatteja ja hedelmiä, vuoroin mykkiä selkiä. Sitten kyllästyn ja kysyn apua. Kiva nainen etsii kirsikkatomaatit, kiitos! Vaistoan hänestä, että hänellä on kiire eteenpäin, joten annan hänen mennä. Sitten on babyporkkanoiden metsästyksen vuoro. Löydän niiden sijasta banaaneja ja harkitsen niitä, mutta tuntuvat raaoilta ja, ei saakeli, jos ostan banaaneja, minunhan pitäisi jotenkin punnita ne. Forget it!

Toinen kiva nainen auttaa löytämään babyporkkanat ja kysyy, tarvitsenko vielä jotain muuta. Joo, raejuustoa. "No se on varmaan tuollamaitohyllyllä, missäköhän se maitohylly on?" nainen pohtii. Purskahdan nauruun: tässä me harhailemme yksissä tuumin pitkin kauppaa! Maitohyllyllä alan miettiä, että ehkä raejuusto ei todellakaan ole täällä vaan juustohyllyllä. Ehdottelenkin sitä, mutta nainen etsii silti tunnollisesti maitohyllyt. Ei löydy. Juustohyllystä löytyy. Tähän on käytetty noin viisi minuuttia, joten nyt armahdan naista ja annan hänen mennä. "Niin, ja onhan tossa vieressä toi myyjä, jos sä tarviit apua", nainen kommentoi. Niin…

Seuraavaksi listalla olisi smoothie, mutta totean sen täysin toivottomaksi hankkeeksi. En muista yhtään, missä sellaiset sijaitsevat eikä kestävyys enää riitä harhailuun. (Aijai, putoaako kilpailija?) Pieni turhautuminen meinaa seurata, kun luulen kadottaneeni kassojen suunnan, mutta kuulenkin sitten niiden äänen. Haluan kyllä jotain karkkia mukaan. Olisinkohan karkkivälissä? Olen, jes. No kokeillaas. Ei tässä käsikopelo auta, sitä paitsi Kessu käyttää tilaisuutta hyväkseen ja rohmuaa lattialle pudonneita bonuksia. Taas kiva äiti kahden lapsen kanssa auttaa, ja otan hätäpäissäni ensimmäistä salmiakkia, jota hän tarjoilee. Omin voimin löydän patukan, jonka oletan olevan Kismet. Hitsi, ansaitsisin kyllä tämän reissun päälle siiderin, mutta siihen retkeen en enää kykene!

Kyselemällä löydän jonon pään ja pääsen siinä eteenpäin. 25 minuutin kauppareissun jälkeen kävelen ulos voittajana! Eläköön arjen sankaruus ja kaikki ne, jotka minua auttoivat! Minun ei totisesti tarvitse hakea extremeä kovin kaukaa. En niinkään halua syyllistää kauppaa. Minä en voi tietää, minkä sisäisten hässäköiden kanssa he taistelivat. Tämä vaan osoittaa tosi kouriintuntuvasti, miten haavoittuvaista vammaisen sujuva elämä joskus voi olla ja miten se voi olla paljonkin kiinni omasta rohkeudesta ja toisten hyvästä tahdosta.

Kanavoijan kuningaskysymys

Muistan hyvin, miten itse olen ensimmäistä kertaa mennyt kanavoijalle. Menin hakemaan selvyyttä hämmentäviin asioihin elämässäni. Kysyin, mihin suuntaan minun pitäisi elämässäni lähteä ja voisiko miesrintamalla tapahtua jotain. (Nämä ovat muodossa tai toisessa yleisimmät kysymykset kanavoijalle.)

Nämä kysymykset tuntuivat mössöisiltä ja epäselviltä, siltä, että en voinut hahmottaa mitään ryteikköisiltä ajatuksilta ja tunteilta. Ajattelin, että henkioppaani tietävät totuuden, näkevät sen polun tai päämäärän, jossa minun kuuluisi olla, joka vapauttaisi minut tästä ryteiköstä. Ja luotin siihen, että tällä ihmisellä on yhteys oppaisiini, vaikken silloin itse voinut heitä tunteakaan.

Nyt kun olen tiskin toisella puolella, olen herännyt kysymään, mitä tässä kanavoinnin kentässä oikein todella tapahtuu. Ajatelkaa nyt koko tätä asetelmaa! Minä siis menen hämmennyksissäni kysymään neuvoa joiltakin oppailta, joita en itse tunnista, ja kysyn sitä toiselta, ulkopuoliselta ihmiseltä. Jos kunnioitan ja ihailen kanavoijaa, niin minä todellakin vaikutun hänen sanomisistaan. Hänhän sanoi, että tämä syksy on myrskyisää ja sitten helpottaa. Hänhän sanoi, että minun sielunsuunnitelmassani näkyy kaksi lasta. Hänhän sanoi, että jätä se työ. Siis minun jumalalliset oppaani sanoivat, enkelini sanoivat! Niin että niin sen täytyy olla.

Äkkiä koko asetelma järkyttää minua. On luonnollista, että mieli hakee vastauksia joltain suuremmalta taholta, kun se itse on hämmennyksissä eikä pystykään kontrolloimaan tilannetta. Mutta jos ihminen menee kanavoijalle tai näkijälle eikä tunnista sisäistä ohjaustaan tai Elämän kokonaisuuden ohjausta, niin hänhän käytännössä siirtää vastuun elämänsä kysymyksistä toiselle ihmiselle tai kokemuksellisesti itsestään erillisille henkiolennoille. Pitäisikö minun olla tukemassa tätä vastuunsiirtoa? Ei helvetissä!

Laulunopetuksessa opetusfilosofiani perustuu siihen, että annan kaikki taitoni, intuitioni ja havaintoni oppilaan avuksi, jotta hän oppii itse ohjaamaan itseään sisältäpäin. Keksin yhä uusia reittejä, joilla oppilas itse voi hypätä rajojensa yli ja oppia tunnistamaan tietoisesti, mitä hän teki toisin, kun se onnistui. Jos oppilas kysyy minulta, pitäisikö hänen laulaa rockia tai klassista tai pitäisikö hänen lähteä ammattilaulajan uralle, palautan automaattisesti pallon hänelle ja alan kysellä häneltä, mitä hän haluaa ja mistä se halu nousee. Sehän on hänen elämänsä, hänen äänensä ja hänen laulunsa, ei minun.

Tällaista toisen voimavarojen tunnistamista, esiin kaivamista, uusien näkökulmien tarjoilemista ja havainnoivaa kuuntelemista sanotaan kai valmennukseksi tai coachaukseksi. Mikäs siinä. Mutta miten tähän palapeliin sitten liittyy se tosiasia, että minulla on lahja tai kyky tai taito saada tietoa toisen ihmisen kokonaisuudesta, hänen sisäisestä ohjausjärjestelmästään tai auttajiltaan? Mihin sitä lahjaa pitäisi käyttää, jos ei vastuunsiirron tukemiseen?

Olen alusta asti inhonnut kanavointi-sanaa, koska se viittaa siihen, että minä kanavoin jumalaista tietoa heille, joilla sitä tietoa ei ole. Se taas on täysin vastoin juuri sitä arvopohjaa, johon laulunopetuksenikin perustuu. Niin että jos en kanavoi tietoa ihmisille, jotka ovat höynähtäneet luulemaan itseään tietämättömiksi linnunpoikasiksi, niin mitä minä näiden henkioppaiden kanssa sitten teen?

Siinäpä kysymys. Ja tämänhetkinen vastaus kuuluu: En tiedä. Ja juuri se tietämättömyys herättää minussa innostusta, uteliaisuutta ja tunteen siitä, että olen niin jumalaisen oikealla polulla.

Viides luoti on mestarien työtä

Tänään sokeain kuunnelmaraati on jälleen palkinnut vuoden parhaan kuunnelman. Ilokseni me valitsimme nimenomaan sen kuunnelman, jolle toivoinkin palkinnon menevän. Vuoden 2013 voittajakuunnelma on Atro Lahtelan kirjoittama ja ohjaama Viides luoti. Kuunnelma sijoittuu 20-30-luvun Suomeen, jossa punaisten ja valkoisten välinen vihapuhe kuohuu karumpana kuin mitkään tämän päivän suomalaiset yritykset. Kuunnelma perustuu tosiasioihin, vuonna 1922 tapahtuneen sisäministeri Heikki Ritavuoren murhaan ja sen selvittelyihin sekä Mäntsälän kapinan vaiheisiin. Atro Lahtela on tarttunut niihin aukkoihin, joista virallinen historia ei tiedä mitään. Mitä noissa aukoissa olisi voinut tapahtua?

Päähenkilönä on valkoinen poliisi Olavi Suomi. Hän saa tehtäväkseen tutkia Ritavuoren murhaa, ja nopeasti paljastuu, ettei murhaaja ole toiminut yksin. Kuunnelma on salaisten valtapelien ja ääneenlausumattomien totuuksien hämähäkinverkko, mutta kuka istuu verkon keskellä? Atro Lahtela on ohjannut näyttelijänsä ilmaisemaan taitavasti tätä vaiettujen salaisuuksien, kaupankäynnin ja valheiden ilmapiiriä. Melkein näin sieluni silmin tarkoin hallitut pokerinaamat, katseiden kaksintaistelut ja tuskin havaittavat kulman kohotukset. Pienikin sananpaino, keskenjätetty lause tai merkitsevä tauko voi olla hyvin paljastava.

Merkillepantavan mestarillista on Hanna-Helena Kinnusen äänisuunnittelu. Kuunnelma on kerroksellisuuden taidonnäyte: päähenkilön kerronta limittyy dialogien, hurmoksellisten vihapuheiden, tarkoin valittujen tehosteiden ja musiikin kanssa usein jopa päällekkäisinä kerroksina. Yleensä näin tiivis ratkaisu tekee kuunnelmista sekavia, mutta tästä kuunnelmasta se tekee tiiviin. Tosin kerroksellisuus ja nopeat leikkaukset edellyttävät keskittynyttä kuuntelua. Tätä kuunnelmaa ei voi kuunnella sivukorvalla ruokaa laittaessa.

Atro Lahtela ei ole ennenkään epäröinyt tuoda väkivaltaa kuultavaksi, kun sille on tarvetta. Tässäkin kuunnelmassa pahoinpitelyjen raakuus tulee iholle joskus melkein kestämättömänä. Sen vastapainona on salasalonkien jazzintäyteinen tunnelma, intiimit rakkauskohtaukset ja erityisen liikuttavana juonteena kulkeva Suojelusenkelin teema ("Maan korvessa kulkevi"). Olavi Suomen kaksi naista ja heidän kohtalonsa tuovat tervetulleen lisän muuten miehiseen maailmaan.

Minua kuunnelma ravisteli tunteen tasolla. Yhtä lailla se voi kiinnostaa huolella laadittuna ajankuvana tai kiinnostavana poliittisen pelin kuvauksena. Kuunnelma on vanhan liiton antaumuksellista käsityötä parhaimmillaan. Onnea koko laajalle tekijätiimille!

Viides luoti lähetetään uusintana Yle radio 1:ssä sunnuntaina 13.4. klo 15.00 ja maanantaina 14.4. klo 19.03.